Tiedotteet‎ > ‎

Keskustelutilaisuus Mankolan koulun laajennuksesta

lähettänyt Aleksi Vesala 8.4.2018 klo 12.23
Mannilan asukasyhdistyksen puheenjohtaja ja joukko hallituksen jäseniä osallistui 3.4.2018 erityisesti Mannisenmäen asukkaiden aloitteen pohjalta järjestettyyn tilaisuuteen Mankolan koululla. Tilaisuuden järjesti sivistystoimi. Paikalla oli virkamiehiä toimialajohtaja Eino Leisimon johdolla ja sivistyslautakunnan jäseniä, opettajakuntaa ja asukkaita. Keskustelu oli laajaa ja sitä käytiin hyvässä hengessä. Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Jari Blom käytti puheenvuoron alakoulun kaksisarjaisuuden puolesta, jossa edellytti, että alueen lapset pääsevät lähikouluun, ja sitä varten laajennusosan toinen kerros opetustiloineen tulee rakentaa. Tilaisuudesta jäi käsitys, että asukkaiden runsaat ja uudetkin näkökannat otetaan huomioon päätöksenteossa. Mm. lisärakennuksen toisen kerroksen kustannukset tullaan laskemaan ja sivistyslautakunta tulee asiaa tilaisuudessa saaduilla uusilla tiedoilla käsittelemään.
Comments